The
Sleepwalkers perustettiin Helsingissä v. 2000. Jo alusta
alkaen linjana oli 60-luvun-tyylinen instrumentaalirautalanka,
jonka tyylipiirteitä bändi pyrki toteuttamaan niin soitossaan
kuin yhdenmukaisessa pukeutumisessaankin. Vaikutteita haettiin
ulkomaalaisilta bändeiltä esim. The Shadows ja kotimaisilta
bändeiltä esim. The Sounds ja The Strangers.
Ensimmäisessä
kokoonpanossa soittivat: Jan-Erik Saine (soolo-ja
komppikitara), Matti A. Salminen (soolo- ja komppikitara), Taito
Ikävalko (bassokitara) ja Mikko Lund
(rummut).
v.2003
Matti Salmisen tilalle tuli komppikitaristiksi Ben
Engblom, jolloin muodostui bändin nykyinen kokoonpano.
Alkuaikojen
keikkailu pubeissa ja ravintoloissa karaisi bändiä.Sen
seurauksena The Sleepwalkersin noussut maine ja arvostus avasivat
ovet rautalankatapahtumiin mm.
Twang
Nastola
Mandschurian Emman Taikayö
Back to the 60´s
Best of the 60´s
Rautalankaparaati.
Jan-Erik Saine, soolokitara
s.1970 Turku. Aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana. Ensin klassisella
kitaralla , sitten sähkökitaralla. Hakenut oppia soittotunneilta
mm. Arabian pop/jazz-konservatorio (entinen Ogeli). Tämän
lisäksi intensiivinen itseopiskelu ja soittaminen eri tyylilajin
bändeissä ovat kartuttaneet kokemusta. Viime vuodet
mieltynyt erityisesti 50- ja 60-lukujen musiikin kitaravetoisiin
lajeihin. Toimii nykyään kitaransoiton opettajana.
Bändejä: The Stumble (blues), Hoedowners (rockabilly)
ja nykyisin toimiva T-Bird Gang (50`s rock n` roll)`
takaisin
ylös
Ben Engblom, rytmikitara
s. 1960. Orkesterimme pisimmän rautalankaoppimäärän
suorittanut komppari. Soittanut jo vuodesta 1980 instrumentaalimusiikkia
ja tunnetaan myös bändeistä: The Quiets, Husky
& The Sandmen ja The Dangermen. Omat suosikkibändit ovat
the Shadows, The Ventures, Jumpin Jewels ym. muut hyvät 60-luvun
bändit. Eikä pidä unohtaa vielä nykyään
toimivia bändejä esim. Los Straitjackets, The Fathoms,
Laika &The Cosmonauts ja The Lunatics.
Soittelun lisäksi harrastaa ruoanlaittoa, sotahistoriaa ja
eräilyä perheen ja hyvien ystävien kanssa
takaisin
ylös
Mikko
Lund, rummut
s. 1971 Helsinki. Pitkänlinjan sessiorumpali. Suorittanut
rautalankamusiikin lyhyen oppimäärän The Sleepwalkersissa.
Rautalankaan mukautuva soittaja, vaikka rocktausta väkisinkin
kuuluu välillä läpi. Vakituisempia pestejä
mm. Leiden Black, Lynyrd Skynyrd-tribuutti, Blues Brothers-tribuutti,
Steppin`Peanuts, The Stumble, Breezy Bird, Seerumi ja Fuckin`
Hippies
takaisin
ylös
Taito "Moko"Ikävalko, basso
s. 1958 Iitti. Rautalankarumpalista basistiksi. Hallitsee vitos-
ja kutoskäännökset. Muita bändejä The
Sleepwalkersin lisäksi mm. The Stumble sekä Keku &
The Hawajians.
takaisin
ylös